Siirry sisältöön

Juhlavuoden kilpailukausi avautuu 5.9.2019

Yritys Hyvä täyttää 35 vuotta

Yritys Hyvä juhlii 35. kilpailukauttaan tänä vuonna! Sen kunniaksi olemme katsoneet myös historiaan, ja nostamme juhlavuoden kilpailuun tehtäviä menneiltä vuosikymmeniltä. #tb-tehtävät kannustavat kirjoittamiseen, ja kunnioittavat näin kirjoituskilpailumme historiaa.

Yritys Hyvä -kilpailu

Yritys Hyvä on lapsille ja nuorille suunnattu kilpailu, jonka tavoitteena on innostaa yrittämään. Jokainen saa tilaa omille pohdinnoilleen ja mahdollisuuden kertoa, mitä yrittäminen ja yritteliäisyys juuri itselle merkitsevät. Kilpailussa saa rohkeasti ideoida, heitellä villejä ajatuksia ja käyttää mielikuvitusta!

Kilpailun sisällöt ja tehtävät sopivat eri oppiaineisiin. Tehtävissä on huomioitu esi- ja perusopetuksen, lukion ja ammattikoulun opetussuunnitelman perusteet: eheyttävät kokonaisuudet, usean oppiaineen yhteistyö, laaja-alainen osaaminen, työelämä ja yrittäjyys. Kilpailussa on oma sarjansa myös opettajaksi opiskeleville.

Kaikki osallistujat ohjaajineen palkitaan

Kaikki kilpailuun lähetettyjen töiden tekijät ohjaajineen palkitaan tuotepalkinnolla.
Voittajatyöt palkitaan rahapalkinnoin 100-1000 €. Rahastipendejä jaetaan noin 12 000 € arvosta.

Kilpailukausi

Kilpailu avautuu vuosittain Yrittäjän päivänä 5.9.2019. Silloin julkaistaan kaikki kilpailutehtävät. Kilpailuun voi osallistua aina maaliskuun ensimmäiseen päivään asti, jonka jälkeen sähköinen osallistumisalusta suljetaan. Esiraatilaiset aloittavat arviointityönsä heti maaliskuussa, ja kilpailulautakunta päättää voittajat huhtikuussa. Voittajien juhla on jälleen Helsingissä toukokuussa.

Kannattaa osallistua – Onnea kilpailuun!

Katso osallistumisohjeet: www.yrityshyva.fi.

Jaa sosiaalisessa mediassa