Siirry sisältöön

Yritys Hyvä -kilpailukausi alkaa

Yritys Hyvä -kilpailun uusi kilpailukausi alkaa yrittäjän päivänä 5.9., jolloin julkaistaan kaikki kilpailutehtävät. Osallistua voivat lapset ja nuoret esikoululaisista toiselle asteelle. Kilpailussa on oma sarjansa myös opettajaopiskelijoille.

Yritys Hyvä -kilpailu

Yritys Hyvä on lapsille ja nuorille suunnattu kilpailu, jonka tavoitteena on innostaa yrittämään. Jokainen saa tilaa omille pohdinnoilleen ja mahdollisuuden kertoa, mitä yrittäminen ja yritteliäisyys juuri itselle merkitsevät. Kilpailussa saa rohkeasti ideoida, heitellä villejä ajatuksia ja käyttää mielikuvitusta!

Kilpailun sisällöt ja tehtävät sopivat eri oppiaineisiin. Tehtävissä on huomioitu esi- ja perusopetuksen, lukion ja ammattikoulun opetussuunnitelman perusteet: eheyttävät kokonaisuudet, usean oppiaineen yhteistyö, laaja-alainen osaaminen, työelämä ja yrittäjyys. Kilpailussa on oma sarjansa myös opettajaksi opiskeleville.

Kaikki osallistujat ohjaajineen palkitaan

Kaikki kilpailuun lähetettyjen töiden tekijät ohjaajineen palkitaan tuotepalkinnolla.
Voittajatyöt palkitaan rahapalkinnoin 100-1000 €. Rahastipendejä jaetaan noin 12 000 € arvosta.

Kilpailukausi

Kilpailu avautuu vuosittain Yrittäjän päivänä 5.9.2020. Silloin julkaistaan kaikki kilpailutehtävät. Kilpailuun voi osallistua aina maaliskuun ensimmäiseen päivään asti, jonka jälkeen sähköinen osallistumisalusta suljetaan. Esiraatilaiset aloittavat arviointityönsä heti maaliskuussa, ja kilpailulautakunta päättää voittajat huhtikuussa. Voittajien juhla on jälleen Helsingissä toukokuussa.

Kannattaa osallistua – Onnea kilpailuun!

Katso osallistumisohjeet: www.yrityshyva.fi.

Jaa sosiaalisessa mediassa