Siirry sisältöön

Saammeko esittäytyä? – Uusi työntekijöitä Yritys Hyvässä

Olemme Saana Palamaa ja Suvi Korhonen, kasvot Yritys Hyvä -kilpailun takana keväällä 2022. Hoidamme kaikki kilpailuun liittyvät käytännön järjestelyt sekä ideoimme ja kehitämme uutta. Odotamme jo innolla kaikkia upeita lasten ja nuorten töitä, joita kilpailuun vuosittain saapuu. Myös toukokuisen lopputapahtuman järjestelyt ovat jo vauhdissa. Kannattaa ehdottomasti osallistua, jos et ole vielä sitä tehnyt! Kilpailuaikaa on jäljellä 1.3. saakka, joten hyvin ehtii mukaan.

Mikä on Yritys Hyvässä parasta?

Saana: On hienoa, kun tapoja osallistua on monia. Kilpailutyö voi olla esimerkiksi sarjakuva, kirjoitus, harjoitusyritys tai hyväntekeväisyysprojekti, yksin tai suuremmassa ryhmässä. Jokaiselle löytyy varmasti itselle sopiva tehtävä ja tapa toteuttaa se. Näin kaikki pääsevät yrittämään rohkeasti ja käyttämään omia vahvuuksiaan sekä oppimaan uutta. Vain oma mielikuvitus on rajana kilpailutöissä!

Suvi: Mielestäni parasta on, että osallistujat saavat ideoida luovasti, tunnistaa omia vahvuuksiaan ja harjoitella tiimityöskentelyn taitoja. Kaikki nämä ovat tärkeitä työelämätaitoja, jotka korostuvat nykyisessä monipaikkaisessa ja muuttuvassa työ- ja opiskelumaailmassa entisestään.

Harjoittelitko itse yrittäjyystaitoja lapsena tai nuorena?

Saana: Kiersin noin 14-vuotiaana sinnikkäästi kotipaikkakuntani kaikki suuremmat ja pienemmät yritykset läpi, kysyen löytyisikö heiltä kesätöitä. Siinä oppi esittelemään itsensä ja omat vahvuutensa sekä rohkeasti vastaamaan erilaisiin kysymyksiin.

Suvi: Pidin viitosluokalla ystävilleni huutokaupan nuortenlehtien välissä olleista julisteista. Korkein tarjous tietenkin voitti!

Mistä pidät eniten keväässä?

Saana: Kevät on lempivuodenaikani, kun luonto herää, päivä pitenee ja lämpö lisääntyy. Keväällä tulee suunniteltua kaikkea kivaa kesäksi ja odotukset ovat korkealla, kun niiden toteutumista odottaa.

Suvi: Valon määrän lisääntyminen kohottaa mielialaa. Lisäksi keväässä on aina uuden alun tuntua ja luonnon heräämisen odotusta.

Kerro jokin hauska fakta itsestäsi.

Saana: Olen ajanut oikeaa dieselveturia.

Suvi: Olen matkannut kuoron kanssa esiintymään panssarivaunusaattueessa.

Aurinkoista kevättä kaikille ja olkaa rohkeasti yhteydessä!

saana.palamaa@opinkirjo.fi , p. 050 501 4300

suvi.korhonen@opinkirjo.fi , p. 050 331 6606

Jaa sosiaalisessa mediassa