Siirry sisältöön

Voittajaesittely: 3.–6. luokat

Jälleen on ollut hieno kilpailukausi Yritys Hyvän parissa! Tänä vuonna esiraati ja kilpailulautakunta päätti palkita yhteensä 27 kilpailuun osallistunutta työtä. Yritys Hyvä -kilpailuun lähetetyissä töissä nähtiin uusia ideoita, yritteliäisyyttä sekä innovatiivisuutta. Palkituissa töissä korostui erityisesti kekseliäisyys, innostuneisuus ja kyky ryhtyä sinnikkäästi toimeen.

Tahdommekin lyhyesti esitellä vuoden voittajatöitä. Tällä sivulla esitellään 3.–6. -luokkalaisten sarjan voittajatyöt. Näet alla työn esittelyn lisäksi tuomariston kommentin sekä kuvia projekteista, jos niitä on ollut saatavilla. 

Hiukkiksen vitosten tsemppibiisi  

5C, 5D ja 5E-luokat / Hiukkavaaran koulu, Oulu  

Osallistujien määrä: 65  

Tässä isossa ja monivaiheisessa projektissa on luotu hieno monen oppilasryhmän yhteinen kokonaisuus. Tsemppibiisiä on rakennettu suunnitelmallisesti ideoiden ja aikaan on saatu luova sanoitus ja hieno biisi! 

“Monipuolisesta työstä huokui into ja positiivinen tekeminen. Työ on todella vaatinut pitkäjännitteisyyttä ja tsemppaamista! Oppilaat ovat käyttäneet hienoa ideointia ja luovuutta sanoitusten ja biisin tekemisessä.”  

 

Hiilijalanjälki-vapaa Turku  

Lii Bertell, Aini Koskenniemi ja Frida Kivilinna / vapaa-ajalla tehty työ, Turku 

Projektissa on luotu malli 2090-luvun Turusta. Tulevaisuuden Turussa luonnonläheisyys on läsnä vahvasti. Ekologisen Turun pienoismalli on myös rakennettu ekologisesti hyödyntäen kierrätysmateriaaleja. 

“Tyylikkäästi toteutettu, varsin opettavainen projekti, jossa on hienoa mielikuvitustyötä. Kaupunki oli taitavasti toteutettu ja kiinnostava sekä kaunis kokonaisuus. Työssä on hienoa reflektointia, joka vahvistaa tekijöiden omaakin oppimisprosessia!”  

 

Tunteva auttajarobotti  

Lyydia Timonen ja Vilma Känsäkangas / Kaustisen keskuskoulu, Kaustinen  

Tässä työssä on suunniteltu ihmisiä auttava, tunteva robotti. Robotti antaa iloa sekä voi leikkiä kanssasi, mutta osaa myös lohduttaa ja auttaa sinua. Robotti toimii aurinkokennoilla ja robottipaketissa mukana tulee myös lisäosia ja tarvikkeita. 

“Mainio idea ja toteutus! Tässä projektissa ideaa oli kehitelty monipuolisesti ja sen äärellä leikitty erilaisten ajatusten kanssa ja lopputuloksena on syntynyt hieno muotoilutyö!”  

 

Leipomoyritys Muruset   

Helka Raita ja Viivi Korhonen / Lukkarin koulu, Kittilä  

Leipomoyritys Muruset on erilaisia keksejä myyvä kahden 5-luokkalaisen perustama yritys. Leipomoyrityksen perustajat, Helka ja Viivi, kertovat yritystoiminnastaan laajasti kilpailuun palauttamassaan oppimispäiväkirjassa ja pohtivat laajemmin yrityksen perustamiseen liittyviä taitoja. 

“Tässä projektissa oli toimivan yrityksen lisäksi tuotu hienosti tekijöiden monipuolista pohdintaa esille: yrittäjät arvioivat toimintaansa ja pyrkivät kehittämään leipomonsa toimintaa myös tulevaisuudessa. Yrittäjät tarkastelivat raha-asioita kannattavuusnäkökulmasta ja peilasivat hienosti nykytilannettaan oikeaan yritysmaailmaan.”  

 

 

 

 

 

 

Henriikan hävikkiherkkukirja 

Henriikka Mäkinen / vapaa-ajalla tehty työ, Jyväskylä 

Tekijä on projektissaan suunnitellut, leiponut, kuvannut ja toteuttanut hävikkireseptikirjan. Herkullisten reseptien lisäksi tekijä on huomioinut myös ruokahävikin tarkkailusta ja vähentämisestä niitä luodessaan. Hävikkireseptikirjaansa Henriikka on lisäksi myynyt suvulle ja ystäville. 

“Kekseliäisyys ja hyvän asian puolesta syntynyt projekti! Tässä projektissa on pohdittu ansiokkaasti hävikkiruuan hyödyntämistä. Reseptit kirjoitettu selkeästi lisätietoineen, vinkkeineen ja kuvineen, huumorin kera!”   

Tulevaisuuden Huvipuisto  

Mirella Jurmu / Sarakylän koulu, Pudasjärvi  

Tässä kilpailutyössä nimeltä ”Tulevaisuuden Huvipuisto” tekijä on kirjoittanut uudesta huvipuistosta nimeltä Rapidas. Huvipuisto sijaitsee avaruudessa kuun ja maan välissä. Huvipuiston työntekijät ovat alieneita ja Siniapinoita. 

“Tämä projekti sisältää huimia ideoita ja mielikuvitusta! Tekijän rohkeus ja innovatiivisuus välittyvät tekstistä, mutta villit ideat on perusteltu ja niissä on otettu huomioon ”todellisen maailman” seikkoja kuten turvallisuus.”  

Ote kirjoitelmasta:

”Rapidaksessa on myös karusellejä, ja muuta kivaa. Hauskin juttu on varmasti kone, joka valon nopeudessa vie sinut katselemaan planeettaa, jota haluat. Vaihtoehtoina ovat vain Maa, Kuu, Mars. Venus, Saturnus Jupiter Uranus ja Neptunus. Aurinko ja Merkurius olisivat liian kuumia, että kone ei kestäisi sitä. Kone ei kuitenkaan laskeudu planeetalle, vaan sen ylle katselemaan sitä.”

Jätteestä puuksi -robotti  

Milla Järvelä, Ella Jylhä / Kaustisen keskuskoulu, Kaustinen  

Tekijät kehittelivät uudenlaisen tavan muuttaa ympäristöä kuormittava roska kauniiksi ja hyödylliseksi! Kehitelty robotti muuntaa roskan hedelmäpuun siemeneksi ja tarjoilee myös tarvittavan vesimäärän puun kasvatukseen. 

“Projektin lopputulos on lennokas ja hurmaava niin ajatuksen tasolla kuin toteutukseltaankin. Työtä on suunniteltu alusta alkaen kestävän tulevaisuuden hengessä. Työ oli loppuun asti mietitty tarkkoine yksityiskohtineen.”  

 

Jaa sosiaalisessa mediassa