Siirry sisältöön

Voittajaesittely: Esi- ja alkuopetus

Jälleen on ollut hieno kilpailukausi Yritys Hyvän parissa! Tänä vuonna esiraati ja kilpailulautakunta päätti palkita yhteensä 27 kilpailuun osallistunutta työtä. Yritys Hyvä -kilpailuun lähetetyissä töissä nähtiin uusia ideoita, yritteliäisyyttä sekä innovatiivisuutta. Palkituissa töissä korostui erityisesti kekseliäisyys, innostuneisuus ja kyky ryhtyä sinnikkäästi toimeen.

Tahdommekin lyhyesti esitellä vuoden voittajatöitä. Tässä tulee kattaus Yritys Hyvä 2024 kilpailun voittajista! Löydät voittajat Yritys Hyvän blogiteksteistä sarjoittain. Tällä sivulla esitellään esi- ja alkuopetuksen sarjan voittajatyöt. Näet alla työn esittelyn lisäksi tuomariston kommentin sekä kuvia projekteista, jos niitä on ollut saatavilla. 

Matikkakoulu  

Nuuskamuikkuset-esiopetusryhmä / Päiväkoti Pellava, Tuusula  

Osallistujien määrä: 21  

Tämä projekti sai alkunsa yhteisestä tavoitteesta kartuttaa ryhmän retkikassaa. Lapset perustivat Matikkakoulun, jossa oli lasten tekemiä toimintapisteitä. Tämän lisäksi lapset tekivät itse matikkatehtäviä, joista koottiin matikkakirjat. Matikkakouluun myytyjen pääsylippujen sekä itse matikkakirjojen myymisellä onnistuttiin ansiokkaasti kerryttämään ryhmän retkikassaa.  

”Ryhmän motivoitunut toiminta rakentui hienosti matematiikan ympärille, jossa oppimisesta tehtiin hauskaa ja matematiikka linkitettiin oikeassa elämässä eteen tuleviin tilanteisiin. Työssä näkyi hyvin lasten oma pohdinta ja omien vahvuuksien käyttäminen.”

 

 

 

 

 

 

Yritteliäät satuhahmot  

1A ja 1B-luokat / Kylmäojan koulu, Kontiolahti  

Osallistujien määrä: 44  

Yritteliäät satuhahmot -projektissa oppilaat tutustuivat satuhahmoihin, heidän luonteenpiirteisiinsä sekä mahdollisesti heille sopiviin ammatteihin, jotka jatkojalostuivat Satuhahmojen yrityksiksi. Satuhahmoilla on erilaisia heidän vahvuuksiin ja erilaisiin taitoihin pohjautuvia yrityksiä. Yritysprojektit askarreltiin kierrätysmateriaaleista.  

“Huikea projekti! Hieno toteutus ja selkeä esitys! Tässä hauskassa projektissa on nähtävillä oppilaiden aiempi satuhahmojen tuntemus, yrittäjyystoiminta, tiimityö sekä kädentaidot!“ 

 

Hotellien hotelli  

Viljami Mäkinen, Jyväskylä / vapaa-ajalla tehty työ  

Hotellien hotelli -projektissa tekijä on luonut tulevaisuuden hotellin pahvilaatikoista ja kierrätysmateriaaleista, ja täyttänyt hotellinsa mahtavilla ideoilla ja keksinnöillä. Tekijä näyttää todella mitä kaikkea voi saavuttaa kun antaa mielikuvitukselle siivet! Tekijä on kuvannut hotelliaan tarkasti tekstillä ja videolla kuvien lisäksi. 

“Tästä työstä ei mielikuvitusta taikka ahkeruutta puutu. Innovatiivisuus ja tulevaisuusnäkökulma ovat vahvasti läsnä tässä kierrätysmateriaaleista rakennetussa talossa, joka on dokumentoitu myös hienosti kuvin ja tekstein kilpailutyössä!” 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa