Siirry sisältöön

Tartutaan toimeen!

Tehkää yrittämisen teemaan liittyvä projekti ja kerätkää omaa rahaa.

Tehkää yrittämisen teemaan liittyvä projekti ja kerätkää rahaa

Ideoikaa ja toteuttakaa yhteinen yrittämisen teemaan liittyvä projekti, jossa yhdistyvät ryhmänne jäsenten erilaiset osaamiset yhdeksi kokonaisuudeksi.

Yhteistyöllä on mahdollista saada aikaan monenlaisia projekteja. 

Yhteinen projekti voi olla esimerkiksi yrittämisestä kertova dokumentti tai näytelmä, harjoitusyritystoimintaa, myyjäiset tai teemapäivä. Voitte myös pyytää koulun ulkopuolisen kumppanin yhteistyöhön. Kumppani voi olla esimerkiksi yritys tai järjestö.

Miettikää myös samalla, miten voisitte kerätä rahaa projektin avulla. Miten voisitte hyödyntää luokkalaistenne erilaisia taitoja ja vahvuuksia ja saada tarvittavan rahasumman kokoon? Voitte kerätä rahaa vaikkapa luokkaretkeen tai yhteiseen ryhmäytymispäivään tai esimerkiksi hyväntekeväisyyteen. Laskekaa luokkaretkellenne tai muulle keräyskohteelle yhdessä budjetti ja seuratkaa, kuinka varankeruu edistyy. Voitte hyödyntää eri oppiaineiden tunteja varainkeruun suunnittelussa ja tekemisessä.

Olkaa luovia ja käyttäkää mielikuvitustanne. Toteuttakaa parhaat ideanne, menkää yhdessä tavoitettanne kohti ja tehkää tavoitteellista varainkeruuta.

Kootkaa projektistanne portfolio eli näytekansio, joka toimii kilpailutyönä. Portfoliossa kerrotaan työn etenemisestä alusta loppuun. Siihen kootaan työn toteuttamisen aikana syntyneitä tuotoksia: suunnitelmia, luonnoksia ja valmiita töitä. Lasten oman äänen ja ajatusten on hyvä tulla esiin portfoliossa. Vinkkejä portfolion ja videon tekoon.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Jaa sosiaalisessa mediassa