Siirry sisältöön

Kuunnelkaa meitä!

Vaikuttakaa tärkeänä pitämäänne asiaan.

Vaikuttakaa tärkeänä pitämäänne asiaan

Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus tulla kuulluksi ja osallistua omaan elämäänsä vaikuttaviin asioihin.

Mikä koulussa mättää tai mikä ei vielä toimi? Mihin asioihin oppilaat haluavat saada aikaan muutosta? Onko koulun lähialueella asioita, paikkoja tai toimintoja, joihin on saatava aikaan muutos? Onko välitunneilla tarpeeksi tekemistä? Toivoisitteko muutosta luokkatyöskentelyyn? Onko koulun piha innostava? Puuttuuko kunnasta liikuntapaikkoja? Onko koulussa tarpeeksi roskiksia? Miten koulun yhteisöllisyyttä voisi parantaa? 

Jokaisella meistä on mielessä asioista, joita haluaisi parantaa tai muuttaa. Vaikuttaminen voi lähteä liikkeelle pienestä teosta. Vaikuttamalla voi esimerkiksi ajaa muutosta omassa lähiympäristössä, vastustaa epämieluisaksi koettua muutosta tai vain pyrkiä asioihin tutustumalla ymmärtämään yhteiskunnan toimintaa. Pohtikaa yhdessä, mihin haluaisitte vaikuttaa ja ryhtykää toimintaan.

Voitte itse valita vapaasti vaikuttamiskohteen lisäksi tavan, jolla haluatte osallistua ja saada mahdollista muutosta aikaan. Voitte ottaa vaikuttamisen kohteeksenne esimerkiksi koulunne pihan. Miten kaikkien mielipide tulisi kuulluksi? Minkälainen olisi unelmienne koulun piha? Missä viihdytte koulun pihalla parhaiten, mitä haluaisitte sinne lisää? Mikä olisi paras tapa saavuttaa tavoitteenne?

Kootkaa vaikuttamisestanne portfolio eli näytekansio, joka toimii kilpailutyönä. Portfoliossa kerrotaan työn etenemisestä alusta loppuun. Siihen kootaan työn toteuttamisen aikana syntyneitä tuotoksia: suunnitelmia, luonnoksia ja valmiita töitä sekä loppuarviointi. Katsokaa vinkkejä portfolion ja videon tekoon.

 

VINKKEJÄ TEKEMISEEN

Opettaja voi tutustua Yks, kaks toimimaan! -materiaalin teemaan Vaikuttaminen, jossa on ajatuksia ja ideoita vaikuttamisesta ja sen toteuttamisesta osana opetusta. Yks, kaks toimimaan! -materiaali on tarkoitettu 4. –6.-luokkalaisille yhteiskunnallisten teemojen opettamiseen.

Tutustua voi myös Maailmanpaja – Kerhonohjaajan opas lapsen oikeuksista -oppaaseen ja Oma oppilaskunta -sivustoon.

Vaikuttamisesta voi tehdä myös oppilaskunnan projektin:

Lähtekää oppilaskuntana edistämään nuorille tärkeää asiaa toteuttamalla vaikuttamisprojekti.

  1. Selvittäkää ensin kaikkien oppilaiden mielipide siitä, mikä asia kaipaa muutosta. Laatikaa kysely, avatkaa Mikä mättää -boxi tai kootkaa ilmoitustaululle viestejä muutosta vaativista kohteista.
  2. Oppilaskunnan hallitus paneutuu ideoihin, lajittelee ja luokittelee ideat.
  3. Toteutuskelpoisista ideoista järjestetään äänestys, johon kaikki oppilaat osallistuvat.
  4. Pyytäkää mukaan idean toteuttamiseen kiinnostuneet oppilaat. Oppilaskunnan hallitus saa apua ja toteuttamisesta tulee varmemmin koko koulun asia.
  5. Hakekaa idean toteuttamisessa tarvittavat tiedot. Pohtikaa, esimerkiksi kuka päättää asiasta, keneen kannattaa olla yhteyksissä, tarvitaanko tiedotuskampanja, millaisia yhteydenottoja vaaditaan.
  6. Toteuttakaa suunnitelma.
  7. Dokumentoikaa toimintanne ja arvioikaa, miten onnistuitte.
  8. Tehkää projektista portfolio, jonka lähetätte mukaan kisaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa