Siirry sisältöön

Muotoilkaa kestävän kehityksen tuote

Suunnitelkaa tuote, jossa on huomioitu vastuullisuus ja kestävä kehitys. Voitte suunnitella kokonaan uuden tuotteen tai parannella vanhaa. Tuotteen kohderyhmä voi olla esimerkiksi lapset, nuoret, lemmikit, koulut tai oman kuntanne kaikki asukkaat.   

Muotoilu ei ole vain esineiden valmistusta, vaan ajattelua ja uusien ideoiden kehittämistä. 

Kun tutkitaan muotoilua, kerrytetään ymmärrystä maailmasta. Muotoiluun tarttuminen on kysymysten kysymistä ja uteliasta suhtautumista ympäristömme mahdollisuuksiin. 

Empatia on muotoilun tärkein työkalu. Muotoilijat saattavat käyttää pitkän ajan, jotta he saavat mahdollisimman tarkan käsityksen suunniteltavan tuotteen käyttäjästä ja ympäristöstä, jossa tuotetta käytetään. Älä siis tartu heti ensimmäiseen ideaan, vaan tarkkaile, havainnoi ja mieti hetki näkemääsi. Minkälainen suunnitteluratkaisu helpottaisi valitsemasi kohderyhmän arkea? 

Aiheeseen syventyminen voi sisältää erilaisia havainnointia, kyselyjä, ideoiden jakamista, testaamista, rakentamista ja muuta toimintaa. Tärkeintä on, että kaikki osallistuvat, kokeilevat, yrittävät sekä oppivat että opettavat toinen toisiaan. Ottakaa mukaan erilaisia oppiaineita ja pohtikaa tuotteen vastuullisuutta, liikeideaa ja mainostamista käyttäjille. 

Kootkaa työskentelystänne portfolio eli näytekansio tai video (max. 5min), joka toimii kilpailutyönä. Portfoliossa kerrotaan työn etenemisestä alusta loppuun sekä arvioidaan omaa työskentelyä. Siihen kootaan työn toteuttamisen aikana syntyneitä tuotoksia: suunnitelmia, luonnoksia, kuvia ja piirroksia prototyypistä, käyttäjäkyselyitä, mainoksia ja valmiita töitä. Vinkkejä portfolion ja videon tekoon. 

Muistakaa laittaa työhönne nimenne, koulunne nimi sekä kilpailusarja ja tehtävän nimi (sarja 3, ryhmätyö: Muotoiluhaaste). 

VINKKEJÄ TEKEMISEEN

Hyödyntäkää ammattimuotoilijoiden käyttämää muotoiluprosessia, joka auttaa ideoinnissa ja toteutuksessa. Toimintaideoita saatte Matka tuotemuotoiluun – opas opettajille -kirjasta ja muotoilupakki.fi-sivustolta. Kirjan voi myös tilata painettuna Opinkirjosta. 

  1. Ongelmaetsitään ongelmaa, joka halutaan ratkaista. Uteliaisuus: Huomataan asioita. Otetaan selvää. Tutkitaan aistit avoimena. (s. 39-45)
  2. Empatia: Suunnitellaan kaikille. Eläydytään uteliaasti. Tunteet ja tunnelmat mukaan. (s. 46-50)
  3. Ideointi: Herätetään keksijän aivot. Tärkeintä on ideoiden määrä sekä hyvä, kannustava ja avoin ilmapiiri. (s. 50-54)
  4. Luonnostelu: Luonnostellaan jalostaen ideoita ja yhdistellen niitä. Tärkeintä on ymmärrettävyys, ei työn jälki. Ideat saavat muodon. (s. 55-56) 
  5. Prototyyppi: Selvitetään, miten suunnitelma toimii käytännössä. Rakennetaan testirata uudelle toiminnalle. Keksitään, miten testata helposti ja nopeasti. (s. 57-59) 
  6. Testaus: Kutsutaan kaikki käyttäjät mukaan. Kokeillaan yhdessä, miten palvelu toimii. Ratkaisu on jo lähellä. (s. 59-60) 
  7. Jatkokehittely: Hyödynnetään havainnot ja palautteet. Vielä on monenlaisia mahdollisuuksia kehittää eteenpäin. Kohti parempaa! (s. 60-61) 
  8. Lanseeraus: On aika olla ylpeä aikaansaannoksista. Lanseeraus näyttelyn tai blogin avulla. Juhlan paikka – koko yleisö mukaan! (s. 62-64) 
  9. Osallistava arviointi (s. 65-68) 

Lisäkirjallisuutta tueksi: 

Jaa sosiaalisessa mediassa