Siirry sisältöön

Yrittäjyyspodi

Tee yrittäjyysaiheinen podcast.

Tehtävän voi tehdä yksin, parin kanssa tai ryhmässä.

Käsikirjoita ja äänitä yrittäjyysaiheinen podcast

Viritä mikki ja perusta oma podcast, jonka aiheena on yrittäminen ja yrittäjyys. Käsittele aihetta jonkin sinua kiinnostavan teeman alla. Mahdollisia teemoja ovat esimerkiksi nuoret yrittäjät, kiertotalousyrittäjät tai somessa toimivat yrittäjät. Voit halutessasi kutsua podcastiin haastateltavaksi jonkun henkilön esimerkiksi yrittäjän tai yrityksen edustajan.

Kilpailutyö

Kilpailutyö on kaksiosainen:

  1. Podcast-jakso, jonka kesto on max. 15 min. Voit halutessasi suunnitella tai tehdä pidemmän podcast-jakson tai kokonaisen podcastien sarjan. Palauta kuitenkin siinäkin tapauksessa enintään 15 minuutin pituinen äänite, joka on näyte yhdestä tai useammasta jaksosta.
  2. Vapaamuotoinen kuvaus podcastin tekemisestä. Kuvaus on osa kilpailutyötä. Kerro, mitä vaiheita työn tekemiseen sisältyi, miten työskentely onnistui ja mitä opit. Jos palautit vain osan podcast-nauhoituksesta, kerro mitä muuta podcastissa käsiteltiin. Muista myös mainita, jos käytit työssä lähteitä tai tekoälyä. Kuvauksen sopiva pituus on noin yksi sivu.

Ohjeita palauttamiseen

Videot ja äänitteet lähetetään kilpailuun arvioitavaksi YouTube-linkkinä. Voit kuvata podcastin suoraan videolle (puhujia ei ole pakko kuvata), jolloin sen saa ladattua suoraan videomuodossa YouTubeen. YouTubeen voi ladattavien tiedostojen on oltava videotiedostoja. Jos siis olet tallentanut podcastisi ääniraidaksi (esim. m4a-tiedosto), muuta se ensin videotiedostoksi lisäämällä siihen kuva. Tämän saat tehtyä jollain videonmuokkausohjelmalla. Jos sinulla ei ole videonmuokkausohjelmaa, videotiedostoksi muuttaminen onnistuu esimerkiksi ilmaisella Canva-verkkotyökalulla.

Voit valita, lataatko YouTubeen vain äänitiedoston vai myös videokuvaa tai valokuvan podcastin äänityksestä. Lataa tekemäsi podcast-jakso YouTubeen, ja palauta kilpailun osallistumisalustalle videon linkki. Tarkista palauttamasi linkin toimivuus kopioimalla sen osoite ja avaamalla se yksityisessä ikkunassa (Incognito-tila).

Palauta vapaamuotoinen kuvaus kilpailutyön tekemisestä PDF-tiedostona.

Ennen työn lähettämistä lue tarkemmat ohjeet kuvauksen tekemiseen ja kilpailutyön palauttamiseen sekä videon palauttamiseen.

Vinkkejä tekemiseen

Jaa sosiaalisessa mediassa