Siirry sisältöön

Me teimme sen!

Vaikuttakaa yhdessä tärkeänä pitämäänne asiaan.

Vaikuttakaa yhdessä tärkeänä pitämäänne asiaan

Työn voi tehdä yksin tai ryhmässä.

Miten päiväkodin pihaa saisi mukavammaksi? Onko koulun pihalla tarpeeksi tekemistä? Miten lemppariruokia saisi ruokalistalle? Onko lähiympäristö siisti? Mitä leluja ulkoleikkeihin haluttaisiin lisää? 

Tutustukaa Lasten uutisten juttuun ja katsokaa video 7-vuotiaasta tytöstä, joka järjesti esityksen Itämeren hyväksi sekä päiväkotilasten ympäristönsuojeluprojektiin:

Vaikuttaminen tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että on mahdollisuus osallistua yhteiseen päätöksentekoon ja erilaiset mielipiteet huomioidaan. Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja osallistua omaan elämäänsä vaikuttaviin asioihin. Pohtikaa yhdessä lasten kanssa, mihin he haluaisivat vaikuttaa ja ryhtykää toimintaan.

Voitte itse valita vapaasti vaikuttamiskohteen lisäksi tavan, jolla haluatte osallistua ja saada mahdollista muutosta aikaan.

Kootkaa vaikuttamisestanne portfolio eli näytekansio, joka toimii kilpailutyönä. Portfoliossa kerrotaan työn etenemisestä alusta loppuun. Siihen kootaan työn toteuttamisen aikana syntyneitä tuotoksia: suunnitelmia, luonnoksia ja valmiita töitä. Vinkkejä portfolion ja videon tekoon.

Muistakaa laittaa työhönne nimenne, koulunne nimi sekä kilpailusarja ja tehtävän nimi (sarja 1, ryhmätyö: Me teimme sen!).

VINKKEJÄ TEKEMISEEN

Jos vaikuttamiseen osallistuvat lapset eivät osaa vielä kirjoittaa itsenäisesti tekstejä, niin opettaja/ohjaaja voi esimerkiksi saduttamalla kirjoittaa heidän ajatuksia ja näkemyksiä projektin etenemisestä ja onnistumisesta. Lisäksi lapset voivat ilmaista itseään erilaisilla miellekartoilla, piirustuksilla ja ottamalla valokuvia sekä videoimalla.

Jaa sosiaalisessa mediassa