Kilpailutöiden arviointi ja palkinnot
Tutustukaa arviointikriteereihin ennen työn aloittamista. Luvassa on kaikille kilpailuun osallistuneille palkinto! Voittajat palkitaan rahastipendein.
Kilpailun arviointi
”Yrittäjyys on mahdollisuuksien havainnointia ja niihin tarttumista sekä kykyä muuttaa ideat sellaiseksi toiminnaksi, joka tuottaa taloudellista, kulttuurillista, sosiaalista tai yhteiskunnallista arvoa. Yritteliäisyys on uutta luovaa, aloitteellista, sitoutunutta, sinnikästä ja tavoitteellista toimintaa.”
(OKM 2017)
Yritys Hyvä -kilpailun voittajista päättää monialainen esiraati sekä kilpailulautakunta. Jokaiselle sarjalle kootaan oma monialainen esiraati, joka arvioi kaikki kilpailuun tulleet työt. Esiraadit esittävät kilpailulautakunnalle voittajaehdokkaat. Kilpailulautakunta valitsee ehdokkaista kilpailun voittajat ja mahdollisten kunniamainintojen saajat.
OKM:n (2017) yrittäjyyskasvatuksen määritelmä tuo esille, mitä yrittäjyyskasvatuksella halutaan saada aikaiseksi asenteiden ja taitojen tasolla. Yritys Hyvä -kilpailussa yrittäjyys nähdään oheisen määritelmän mukaisesti.
Kilpailuun toivotaan mahdollisimman monenlaisia tuotoksia.
Yritys Hyvän arviointikriteerit
Arvostamme kilpailutöissä seuraavia tekijöitä:
- yrittäjyys ja/tai yritteliäisyys
- ajattelun rohkeus ja innovatiivisuus, uudet näkökulmat
Lisäksi huomioidaan seuraavat arviointiperusteet:
- oppijalähtöisyys: opettaja tai ohjaaja mahdollistaa ja toimii taustalla
- oman ja ryhmän osaamisen hyödyntäminen ja yhteistyötaidot
- projektin eri vaiheiden toteutuksen esittely ja tehtyjen valintojen perustelu
- itsearviointi eli oman oppimisen ja kehittymisen arviointi, lopputuloksen sekä mahdollisen yhteistyön arvioiminen
- vastuullisuuskysymysten huomioiminen
- huolellinen ja tehtävään sopiva esitystapa
- mahdollisten lähteiden ja tekoälyn käytön raportoiminen
- kielelliset ansiot (vain kirjoitustehtävissä)
Kaikille palkinto
Kaikki osallistumisalustalle kirjatut osallistujat ja töiden ohjaajat saavat tuotepalkinnon.
Rahastipendit 100-1000 euroa
Voittajat palkitaan 100-1000 € rahastipendein.